Huvin Kermawanukas

Päiväkirja

☆ Päiväkirjamerkintä

Olimme valmistelleet maneesiin estekujan, johon oli pystytetty neljä estettä. Joskus on mukavaa tehdä hevosten kanssa muutakin, kuin vääntää hampaat irvessä koulukiemuroita. Olimme suunnitelleet kujan tekoa jo muutaman viikon mutta tänään oli loistava sadepäivä toteuttaa puheet. Ensimmäisenä vuorossa oli Wande, jonka Sinna juoksutti liinassa ottaen sopivat alkulämmöt alle. Wande oli juuri sellainen, joka tulee menemään kujaan niin täysiä kuin vain voi. Laitoimme varuiksi kahteen väliin vielä välipuomit varmistaaksemme, että hevonen todella katsoo mihin jalkansa laittaa ja koska täytyy hypätä. Hevosella on aina intoa suorittaa ja kun sitä ei ole kukaan hallitsemassa satulastakäsin, kaikki on mahdollista.

Wande ravasi näyttävästi liinassa ja kuten arvelimmekin, energiaa riitti. Ori tiesi mihin oli joutumassa. Irroitimme liinan ja lähdin taluttamaan Wandea kohti kujaa. Ori hyppäsi pystyyn ja tanssahteli vieressäni levottomasti. Karjasin hevoselle ja nykäisin napakasti narusta, jotta hevonen muistaisi kuka sen kanssa oli ja ketä pitäisi kuunnella. Joskus into vie tältä hevoselta järjen ja kuulon. Ori tanssahteli maneesin päädyn hienosti väistöillä ja ennen kujan kulmaa pysäytin hevosen ja jäin odottamaan sen rauhoittumista. Riuhtovaa ja riehuvaa hevosta en päästä mihinkään. Heti, kun ori malttoi olla rauhassa paikoillaan kolme sekuntia, päästin hevosen lähtemään kujaan. Wande hyppäsi kaikki hienosti ja hallitusti, eikä se nyt rymistellyt hirveällä raivolla esteille, vaikka siihen olin varautunut.

Orin kiinni saaminen olikin toinen juttu. Se ei olisi halunnut antaa kiinni, vaan se olisi jatkanut koko maneesin ympäri täyttä laukkaa ja jatkanut omatoimisesti kujaan. Meitä oli viisi ihmistä maneesissa ja kaikki saivat tehdä töitä, että hevonen saatiin kiinni. Kauraämpäristä ei ollut mitään hyötyä. Tämä sporttivartti ei herkuista välitä. Muutamia kertoja päästimme orin hyppäämään kujaan mutta kierrokset alkoivat käymään jo niin korkealla, että oli hyvä lopettaa tämän hevosen kohdalla. Sinna juoksutti ja kävelytti Wandea vielä lopuksi, ennen kun ori vietiin takaisin tarhaan. Wande väläyttää niin hienoa hyppytekniikkaa myös ilman ratsastajaa, että ei ihme että hevosen kanssa esteluokat tuntuvat niin helpolta ja mukavilta suorittaa, ainoastaan jos vauhtia saisi hieman enemmän pois, tilanne olisi entistä parempi.

☆ Päiväkirjamerkintä

Kevät yrittää tehdä tuloaan mutta edelleen toukokuussa vaivaavat yöpakkaset. Tänään aamulla olin suunnitellut lähteväni maastoon Wanden kanssa mutta taivaalta satoi lunta, nyt oli toukokuun alku. Hetken joutui miettimään mitä tulisin tekemään mutta maneesikin oli varattu jo estevalmennukselle, vaihtoehtoja ei ollut. Laitoin kuravaatteet päälle ja valjastin hevosen. Wande oli viettänyt kolme päivää vain tarhaillen, joten odotettavissa oli ruutitynnyrin päälle istuminen. Kun olin saanut hevoselle varusteet, talutin orin ulos. Aamu oli vielä varhainen, joten liikettä ei näkynyt missään. Myös Wande oli ihmeen rauhallinen ja pääsin jopa satulaankin niin, ettei hevonen juossut altani nanosekunissa. Taputin oria kaulalle ja lähdimme kulkemaan tietä kohti. Orin käynti oli reipasta ja kiireistä, kuten normaalistikin. Tilanne rauhoittui yleensä viimeistään loppu matkasta.

Lunta sateli vielä hiljalleen mutta tiet olivat sulia, pientareille oli kerääntynyt hieman loskaa. Liikennettä ei ollut missään ja kääsin hevosen metsäpolulle. Se oli hyvä reitti, koska polulla oli isoja kiven mohkuroita ja juuria, joten hevonen pääsi harjoittamaan mekaniikkaa ja keskittymään myös jalkaosastoonsa. Metsäpätkä oli parin kilometrin pituinen, joka päättyi suurelle niitylle. Kun pääsimme metsän reunaan, Wande pysähtyi kuin seinään. Se yritti selvästi nähdä johonkin mutta en ymmärrä mitä siellä oli. Kehoitin hevosta lähtemään liikkelle mutta mitään ei tapahtunut. Ori otti muutaman peruutus askeleen mutta jäi taas tuijottamaan niitylle kuin patsas. Yllätykseksi niityn toiselta puolelta metsästä asteli esiin neljä suurta hirveä, kaksi aikuista ja kaksi vasaa. Wande oli aivan ihmeissään. En ehtinyt miettiä mitään, muutakuin että katsoppas siellä onkin hirviä - kun Wande teki äkki käännöksen ja otti jalat allensa.

Sain kuin sainkin tasapainoni pidettyä nopeassa käännöksessä, kun ori laittoi kaiken nopeutensa peliin. Metsäpolku oli muhkurainen ja siellä oli paljon juuria ja kiviä, joten tällä vauhdilla saa hevosen jalat rikottua aivan varmasti. Roikuin ohjissa koko painollani ja hevonen todella oli vauhkoontunut! Kuinkahan monta sataa metriä ehdittiin mennä kiitolaukkaa, ennen kun sain hevoselta vauhdin pois. Ori pysähtyi, kääntyi niityn suuntaan ja puhalsi äänekkäästi sieraimistaan ääntä. Puhuin Wandelle rauhallisesti ja totesin, että nyt on hyvä hetki lähteä kotiin päin. Koko kotimatkan ori kulki todella jännittyneenä ja ahdistuneena, se oli tosissaan säikähtänyt tilannetta. Onneksi pysyin satulassa! Ties mitä kaikkea kamalaa Wandelle olisi voinut tapahtua, jos se olisi päässyt juoksemaan täyttä kyytiä koko matkan kotiin. Kaikki päättyi lopulta hyvin, onneksi.