Huvin Surmansyöjä

Päiväkirja

☆ Estevalmennus

"Purista pohkeet kiinni ja nojaa eteenpäin!"
Maneesista kantautui tuttuja ääniä, kun valmentajani Saila oli saapunut paikalle valmentamaan minua ja Surmaa. Ori oli varsin vauhdikkaalla päällä ja töitä sai tehdä tosissaan. Alkuveryttely sujui miten sujui. Koulukiemuroilla yritin epätoivoisesti saada virtaa pursuavan hevosen jotenkin hallintaani. Silläaikaa Saila rakensi kentälle muutaman esteen. Yli puolet tunnista oli jo kulunut, emmekä olleet päässyt hyppäämään yhtäkään estettä. Ori narskutteli kuolaimia ja laukkasi intopiukassa kaviouraa eteenpäin. Minä yritin koko kehollani saada eläintä rauhoiteltua. Kun lopulta sain Surman sopivan rauhalliseen tilaan, lähdimme ylittämään ensimmäistä estettä. Este oli perus pystyeste 80cm korkuinen. Kaikki meni erittäin hyvin, kunnes viimeiset askeleet Surma harppasi sellaiset spurtit, että este ylitettiin jäätävässä loikassa! Ihme kyllä pysyin satulassa vaikka tasapaino horjahti vasemmalle pahasti ja toinen jalustin irtosi! Ei muutakuin takasin ruotuun ja ympyrälle tekeen taivutuksia ja asetuksia. Uusi yritys, keskityin tarkkaan ja puristin pohkeet ja reidet kiinni ja hain käsijarrua ja malttia. Surma ylitti esteen hyvin ja askeleetkin menivät lähes täydellisesti kohdilleen. Tämän hevosen kohdalla välillä kiukuttaa, kun se on niin uskomattoman taitava, mutta joskus on semmosia kurapäiviä, ettei mikään tunnu sujuvan... Surma on saanut olla liian vähäisellä liikunnalla ja sen näkee. Siirryimme sarjalle. Saila piti minulle palopuheen, ennen esteelle lähtöä. Ulkopidätteet menivät hyvin läpi, tempo oli nyt hyvä ja hevonen kuulolla. Surma suoritti kolmen sarjan loistavasti! Taputin hevosta kaulalle ja itsellänikin tuli paljon vapautuneempi olo, kun sain hevosen toimimaan.

Saila halusi vielä testata meitä kunnolla ja hän teki leikkimielisen vesiesteen. Kun Surman saa sopivaan flow-tilaan, sen kanssa on mahtavaa työskennellä ja sitä on myös upea seurata. Poweria löytyy takaosasta niin paljon, ettei esteiden ylitys jää voimasta kiinni. Vesiesteet ovat olleet aikoinaan Surmalle vaikeita, ehkä siksi Saila haluisi vielä päästä näkemään meidän kehityksen. Veden sijasta esteen jälkeen oli sininen pressu. Näin olimme aikaisemminkin harjoittelleet vesiestettä. Lähdin kentän toisesta päästä liikkeelle. Pidätin ulko-ohjalla ja istuin satulassa. Hevonen laukkasi nättiä pyörivää ja koottua laukkaa. Samassa kun Surma tajusi, että nyt ei harjoittella koulua vaan edessä oli suuri koitos, Surma ampaisi käännöksen jälkeen täyttä kyytiä kohti estettä. Kaikki pidätteet hävisivät sen tuntoaisteista ja minulle ei jäänyt vaihtoehtoa, kuin istua kyydissä ja toivoa parasta. Saila katsoi menoamme kauhuissaan. Este kyllä ylitettiin todella pitkällä loikalla, mutta lähestyminen olisi voinut olla hallittua, eikä päätöntä sinkoilua. Puhaltelin hetken, ennen kun lähdin kokeilemaan uudestaan. Toinen kerta meni paljon paremmin! Vaikkakin esteen jälkeen Surma heitti iloisen pukin, joka sai tasapainoni taas horjahtamaan että tömähdin sään päälle. Auts! Vielä kolmaskerta, jos toden sanoo. Se sujui hyvin ja maltillisesti, tähän on siis hyvä päättää tämä valmennus. Teimme loppuveryttelyn omatoimisesti, kun Saila purkasi esteitä.

☆ Maastoretki

Kevät on tuonut paljon lisää energiaa ja enemmän motivaatiota tähän työhön. Halusin piristää tallityttöjä ja järjestin meille aikaa lähteä porukalla maastoilemaan, ihanan raikkaaseen kevään aurinoisena aamupäivänä. Hevoset oli jaettu eilen illalla ja tallissa kävi iloinen pulina ja tohina. Otin oman uljaan ratsuni käytävälle harjattavaksi. Myös Surma on kaivannut vaihtelua perus harjoittelulle ja sen takia halusin valita Surman. Yleisesti kun Surma on rohkea ja varma maastoratsu, se on erittäin hyvä johtohevonen tähän tehtävään. Ori hamuili paidan helmaani, kerjäten herkkuja, mitä minulla oli aina taskun pullollaan. Muistan, kun Saila aina torui minua, että kädestä ei saa herkkuja antaa. Minulle se on ollut täysin mahdotonta! Ehkä sen takia hevoset tietävät minut ja minun herkut taskuista ja joudun sen takia ostamaan usein uusia takkeja ja housuja, kun hevoset saa taskut revittyä...

Kahvit reppuun ja kaikki oli valmista! Talutimme hevoset ulos ja nousimme ratsaille. Eikä retki voinut alkaa ilman sattumia. Riina oli unohtanut kiristää satulavyön ja hänen nuori ori oli tilannetta säikähtänyt, kun Riina oli kaatunut satulan valahdettua. Ei siinä auttanut, kuin laskeutua satulasta ja alkaa metsästämään preerian villihevosta, joksika hän itseään varmasti luuli. Puolituntia siinä kului, mutta nyt oli kaikki turvallisesti ratsailla ja retki voisi alkaa. Olin suunnitellut reitin, joka kesti kaksi tuntia kävellen. Perillä oli laavu, missä oli tarkoitus paistaa vähän makkaraa ja juoda lämpöistä kahvia.

Lähdetään! Ohjasin ratsuni jonon kärkeen ja matka alkoi. Tyyneen rauhallisena hevoset askelsivat eteenpäin, ratsastajat vaikuttivat iloisilta ja naurua riitti. Surma kulki kokoajan korvat hörössä, sen olemuksesta pystyi aistimaan, että touhu oli varsin mieluista. Aurinko paistoi, pieni kevyt pakkanen tuntui kasvoilla ja varpaissa. Linnut visersivät ja hanki natisi allamme. Edessä tuli suuri pelto vastaan. Olin matkalla pohtinut, uskalletaankko lähteä kokeilemaan laukkaa vai tapahtuuko fiasco. Pysäytin Surman pellon reunaan ja haastattelin tallityttöjä, uskaltavatko kokeilla laukkaamista. Kaikki vastasivat kuin yhteen ääneen, kyllä! Se on sitten menoa! Kehotin Surman laukkaan ja muut lähtivät perässä. Ei siinä mennyt kuin muutama sekunti, kun kahdeksan ratsukkoa laukkasivat pellolla vieritysten leikkimielisen laukkakilpailun merkeissä. Hevoset pistivät kaikki peliin. Surma laukkasi korvat visusti niskaan painautuneena, vain lumi pöllysi takanamme. Hankea oli jonkin verran, joten tämä pätkä tulee viemään sen vähäisenkin ylimääräisen energian hevosista. Loppu häämötti ja aloimme himmaamaan ratsujamme. Voi veljet se oli kivaa! Eikä sattunut ja tapahtunut mitään!

Matka jatkui rauhallisesti kävellen, muutama ravipätkä oli välissä, kunnes olimme perillä laavulla. Hevosille oli otettu mukaan riimut ja narut. Sidoimme hevoset kiinni puihin ja tolppiin ja istahdimme nuotion äärelle. Tämä oli todella positiivinen kokemus, se lähensi talliväkeä ja saimme viettää laatuaikaa yhdessä. Hevoset näyttivät tyytyväisiltä. Istuimme laavulla melkein muutaman tunnin, kunnes lähdimme takaisin tallia kohti. Retki oli onnistunut ja ihanaa vaihtelua perus arkeen!