Vaakunavekseli

Päiväkirja

☆ Estevalmennus

Kuuma kesäpäivä porottaa ja mitäs minä ajattelen, no, ottaa muutenkin läpöisenä käyvä ori Vekseli kentälle ja tehdä kevyen estetreenin. Vekseli on ollut vähemmällä liikuttelulla ja nyt kesäkaudella orin meno on muuttunut varsin villiksi. Hain hevosen tarhasta ja talutin ulos hoitopuomille. Vekseli kääntyili levottomasti joka suuntaan ja yritti nähdä taakseen, mistä kuului hälinää ja muiden hevosten ääniä. Harjapakki sai heti kaviosta, kun olin sen epähuomiossa jättänyt hevosen lähelle. Murahdin itsekseni ja siivosin harjat hiekalta. Vekseli hörähteli muille hevosille, kun minä kurottelin satulaa selkään. Vekseli askelsi paikallaan, muttei liikkunut. Satulavyötä kiristäessä ori näytti muutaman kerran hapanta naamaansa minulle, mutta se kiukuttelu jäi siihen. Lähdin viemään hevosta kentälle, joka aivan yllättäen päätti, että nyt kävellään kahdella jalalla!

Pääsimme yhtenä kappaleena kentälle ja kiristin vielä satulavyön. Vekselin jalat olivat kuin kuumilla kivillä, nousin vauhdista ratsaille. Huutelin Sinnaa tulemaan kentälle kokoamaan muutamaa estettä, koska siitä ei tämän hevosen kanssa tule mitään, että menisin itse niitä rakentamaan. Usein kyllä teen niin, että teemme "yhdessä" hevosen kanssa esteet. Samalla se pääsee tutustumaan ja nuuskuttelemaan puomeja. Heti alusta lähtien oli otettava ohjat käteen ja käyttää istuntaa apuna parhaani mukaisesti. Pienet voltit ja väistöt kulmissa herätteli hevosta avuille. Kun avut oli ratsastettu läpi ja hevonen reagoi pyydettyyn, nostin harjoitusravin ja tein kahdeksikkoa ja halkasijan keskellä käyntiin siirtymisen kolmen askeleen ajaksi, kunnes nostin taas ravin. Väistöt sujuivat oikeaan kierrokseen vähän paremmin, vasen oli tänään kankeampi. Sinna oli väsännyt pienen pystyesteen sekä kaksois sarjan.

Istuin syvälle satulaan ja nostin laukan. Pidätteillä ja istunnalla hidastin tempoa. Hetken laukkasin isolla ympyrällä ja hain tuntumaa ja oikeaa tempoa, ennenkuin lähdin pystyestettä kokeilemaan. Välillä Vekseli painoi kuolaimelle, mutta napakoilla pidätteillä sain hevosen malttamaan menoaan. Pystyeste oli keskellä kenttää, lähestymisessä oli reilusti tilaa. Yritin vain saada hevosen pitämään tempo tasaisena, eikä innostua esteen nähtyään. Niinhän siinä kävi, että Vekseli "ryösti" muutaman askeleen ennen estettä eikä tilanne ollut niin hallinnassa, kuin olisin itse toivonut. Nostin uudestaan laukan ja jäin taas hetkeksi pienelle laukkaympyrälle. Kokeilin uudestaan ja nyt sain hevosen pitämään itsensä kurissa ja este ylitettiin hallitusti. Taputin hevosta kaulalle ja annoin kävellä pitkin ohjin hetkenaikaa. Ylimääräinen virta oli jo vähän hiipunut ja Vekseli osasi nyt jo vähän rentoutuakin. Kävelimme muutaman kierroksen, kunnes otin ohjat käteen ja nostin ravin. Ravissa tein voltteja sekä avoja, hain hevosta taas tuntumalle. Nostin laukan ja valmistauduin kaksois sarjalle. Vekseli painoi kädelle mutta yritin saada sen pitämään tempon tasaisena. Esteelle oli helppo lähestyä, mutta halusin tuoda itse haastetta kehiin ja ennen esteelle lähestymistä tein pienen laukkaympyrän ja siitä esteelle lähestyminen. Se sujui todella hienosti! Tein ympyrät eri puolilla kenttää ja Vekseli suoritti tehtävän todella hienosti. En halunnut enään rasittaa hevosta enempää, kun olimme saaneet hienot onnistuneet suoritukset.

Loppuun annoin Vekselin ravata pitkänä eteen ja alas, venyttää selkää oikein kunnolla. Lähdin maastoon tekemään loppukäynnin mutta meidän maastoretki venyikin yli puolentunnin mittaiseksi. Ilma oli aivan ihana ja hevonen sopivan rento. Nautin jokaisesta hetkestä ja varsinkin tästä aurinkoisesta kauniista ilmasta! Muuten koko kesän olemme saaneet vain vettä niskaan ja rämpiä kurassa. Myös Vekseli vaikutti olevan tyytyväinen eikä askelkaan ollut hetkeäkään enään kiireellisen tuntuinen. On minulla vain upea hevonen!

☆ Päiväkirjamerkintä

Alunperin olimme suunnitelleet, että Vekseli ja kaksi muuta suomenhevosoriamme matkaisi viiden tunnin ajomatkan päähän esteratsastuskilpailuihin ja lähtö tapahtuisi aamuyöstä. Muutama tallityttö sanoi sen verran painavan vastalauseen, koska matkassa oli kaksi nuorikkoa, jotka varmasti hössöttävät puolipäivää vain sen takia, että ollaan jossain muualla kuin kotona. Niimpä tein järjestelyihin muutoksia ja matkasimme kilpailupaikalle jo edellisenä iltana.

Hevosten lastaus sujui yllättävän hyvin, vaikka Unikko meinasikin, että minähän en sinne tule! Liinalla ja herkuilla saimme kaikki kolme oria turvallisesti autoon. Isossa kuljetusautossa oli ihanuutena kamera, mistä näimme kokoajan matkustamossa hevosten tilanteen. Matkalla kaikki vaikutti rauhallisilta ja tyytyväisiltä, vaikka porukan nuorin ei heiniin malttanut koskea kuin kaksi muuta söi iloisesti. Perille saavuttuamme lähdin toimistolle ilmoittamaan tulostamme, muut aukoivat takaovea sillä aikaa ja tarkistivat hevoset. Meteli aika huikea, kun ovi aukastiin. Kolme oria hirnui kilpaa ja kopisteli paikoillaan.

Saavuin takaisin ja mukanani oli tallin ylläpitäjä, joka lähti näyttämään meille karsinapaikat. Talli oli kuin viimeisenpäälle laitettu, huippukilpatalli. Meidän kotona näytti paljon erilaisemmalta. Ei ollut edes hämähäkinseittiä missään ja käytävät olivat tip top siivottuja. Jännitti tuoda meidän ryhmärämä tällaiseen paikkaan... Meidän kolmen karsinat olivat aivan käytävän perässä, eikä viereisissä karsinoissa ollut ketään, onneksi! Lähdimme purkamaan hevosia autosta. Ensimmäisenä vuorossa oli Unikko, joka kulki karsinaan nätisti vähän hörähdellen. Seuraavana oli vuorossa Vekseli, jonka ainoa liikkumismuoto tuntui olevan juoksu. Talliin tultiin monen ravivoltin kanssa ja lopulta tallin käytävä juostiin tyylikkäästi karsinaan. Viimeisenä tuli nuorin, joka tulikin sellaisella ryminällä ja energialla, että vähän jännitti. Huokaisimme syvään, kun kaikki hevoset olivat turvallisesti karsinassa. Vielä iltaruoka eteen ja saisimme itsekin hengähtää. Vietimme yön muutaman kilometrin päässä olevassa pienessä hotellissa.

Aamu ei ehtinyt kunnolla edes valjeta, kun me olimme jo täydessä tohinassa tallissa. Hevosia harjattiin, tavaroita aseteltiin ja ratoja käytiin läpi. Kaikki tuntui olevan hyvin balanssissa. Orit olivat rauhallisen oloisia, toista olisi ollut jos olisimme tullut vasta aamulla paikalle. Tilanne olisi voinut olla varsin kaoottinen, eli onneksi kuuntelin tallityttöjäni enkä vain omaa päätäni. Valmistelimme hevoset karsinaan valmiiksi. Ehdimme napata hieman aamupalaa kanttiinista, ennen kun ensimmäinen hevonen alkoi olemaan lämmittelyä vaille. Vekseli oli ensimmäisenä ja minä olin luvannut ratsastaa tämän kanssa radan. Ori oli ollut aika virkeä ja eloisa viime viikot, joten katsotaan miten käy. Lämmittelyssä oli kahdeksan ratsukkoa samaan aikaan ja määrä oli mielestäni hyvä, ei ollut liian ahdasta ja esteelle pääsi hyvin. Kaksi hevosta oli odottamassa radalla vuoroaan ja pian mekin siellä jo seisoimme. Aika viiletti kuin siivillä, aina ei ehtinyt tajuta mitä kaikkea ympärillä tapahtui. Vekseli oli virkeä ja se ei paikoillaan suostunut pysyä. Starttasimme ja vauhti oli varsin kova! Yritin pitää tahtia tasaisempana mutta kovasti ori painoi kuolaimelle, enkä saanut sopivaa tuntumaa koko radan aikana. Kaksi harmillista pudotusta, joista voin syyttää itseäni. Olisi pitänyt saada hevonen hallintaan, niin olisi jäänyt enemmän pelivaraa sarjoille. Vauhti oli liian luja ja muutamalle esteelle lähestyminen meni pipariksi.

Seuraavana oli vuorossa Unikko, jo vähän kokeneempi mutta varsin varsamainen pakkaus. Sinna ratsasti Unikolla upeasti nolla radan! Vauhtikin oli erinomainen ja sijoituksissa olemme kiinni. Viimeisenä vuorossa oli nuorimmaisin oripoika, Talviviima. Kokematon ja varsin vauhdikas pakkaus viiletti radan Reijan kanssa yllättävän hienosti! Loppusijoituksena Talviviima oli kahdeksas ja se oli todella hienosti ensikertalaiselta, jolta löytyi koko ajan käytöstavat, mitkä meinasi puuttua taas meidän vanhemmilta oreilta.

Varsin onnistunut reissu! Talviviima kahdeksas, Unikko kolmas ja minä olin keskikohdalla listassa Vekselillä. Ei ollut minun päiväni, mutta olin tyytyväinen hevosten suorituksiin. Kilpailupaikka oli aivan ihana ja upea, kateeksi käy! Hevoset jäähdyttelivät vielä ennen varusteiden riisumista, kunnes otettiin varusteet pois ja harjattiin huolellisesti ja tietenkin annettiin herkut. Seuraava etappi oli, että saisimme kaikki kolme vielä turvallisesti autoon. Unikko meni ensimmäisenä, yllättävän hyvin. Vekseli seurasi mutta mietti hetken ennen rampille nousua. Talviviima ei taaskaan suostunut ilman liinoja ja herkkuja tulla rampille. Lopulta hevonen teki komean loikan rampille ja tuli juosten autoon. Kaikki koossa, ei muutakuin kotia kohti!