Tähtipeitto

Päiväkirja

☆ 10.03.2020: Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut Enna

Lissu pyysi minua pitkästä aikaa liikutusavuksi Susirajaan tärkeiden menojen vuoksi ja tällä kertaa ratsukseni valikoitui pieni suomenpienhevostamma Tähkä. Surkean talven johdosta tallin piha oli yhtä sohjoista kuravelliä, taivas oli harmaa, mutta linnut lauloivat ja ilmassa tuoksui jo vieno kevään tuoksu. Hevoset möllöttivät tarhoissaan sadetakit korviin asti kiskottuina ja näyttivät yllättävän tyytyväisiltä. Tähkä löytyi pienestä tammalaumasta rapsuttelemassa kaveriaan. Se kuunteli tarkkaavaisena oudon ihmisäänen huudellessa nimeään ja kääntyi epäileväisenä katsomaan portille. ”Lässytä, sillä pääsee pitkälle tämän tamman kanssa”, muistin Lissun naurahtaneen kysyttyäni millainen Tähkä mahtaa olla. Kävelin tamman luo, tervehdin ja lepertelin ja annoin raudikon haistella takkiani rauhassa. Laitoin riimun päähän ja rapsuttelin korvan takaa tamman edelleen tutkiessa takkiani. ”Jaaha, mennäänkös talliin niin päästään hommiinkin vielä tänään”, lepertelin uteliaalle tammalle, joka lähti kuuliaisesti kävelemään perässäni tarhasta pois.

Tähkä seisoskeli hoitopaikalla tyytyväisenä siitä, että annoin sen tutkia ja haistella kaikkia varusteita mitä vain mieli teki. Olin varannut Susirajan reissulle hyvin aikaa, joten tutustuimme rauhassa toisiimme. Harjaustyylini varmaan poikkesi Tähkän normaalista hoitorutiineista, sillä välillä se tuijotti hämmentyneenä puuhiani ja tuhisi itsekseen. Varustaminen sujui ongelmitta, mutta aikaa kului reilusti Tähkän tutkiskellessa ja nauttiessa kaikesta saamastaan huomiosta.

Taluttelin tammaa maneesissa hyvän aikaa ennen kuin nousin sen selkään, jonka jälkeen jatkoin pitkän aikaa käyntityöskentelyä saadakseni Tähkän rentoutumaan vieraan ratsastajan alla. Maneesissa oli valmiiksi laitettu kavaletteja, joita ajattelin tänään käyttää harjoituksissa. Alkuverryttelyssä keskityin saamaan tammaa rennoksi ja liikkumaan rehellisesti takaosasta eteen. Ratsun punaiset korvat pyörivät kovaa tahtia sen kuunnellessa apuja ja totutellessa ratsastustyyliini. Yhteinen sävel löytyi pian, vaikka sainkin keskittyä paljon rentouttamaan tammaa, joka yritti vähän liikaakin olla tarpeeksi hyvä.

Verryttelyn jälkeen otimme ravissa kavaletteja ja tein lyhyitä pätkiä pohkeenväistöä uralla. Kavaleteissa Tähkän ylisuorittaminen tuli heti ongelmaksi tamman välillä hyppiessä tikkujen yli. Sain tehdä aika paljon töitä saadakseni sen vain nostelemaan koipiaan enemmän ja jättämään hyppäämiset pois. Pikkuhiljaa aloin taas löytämään samaa rentoutta, mikä löytyi alkuverryttelyn aikana ja kavaletitkin alkoivat sujua. Koska olin yksin maneesissa enkä viitsinyt alkaa säätämään kavalettien etäisyyksien kanssa, menimme niitä vain ravissa. Laukassa työskentelimme lähinnä ympyrällä ja uralla hakien rentoa, kepeää laukkaa. Ratsastus sujui yllättävän hyvin ottaen huomioon, etten ollut tamman kanssa koskaan ennen työskennellyt. Välillä Tähkä jännittyi erinäisistä syistä ja sen rennoksi saaminen kesti hetken aikaa, mutta pääasiassa ratsastus sujui odotettua paremmin. Loppukäynneiksi nousin selästä alas ja kävelimme hetken maneesissa ja lopun aikaa tallin pihapiirissä.

☆ 22.04.2020: Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut Lissu T.

Voi Tähkä-ressua, miten kovasti se yritti. Yhä edelleen, kaiken tämän Susirajassa vietetyn ajan, iän ja kokemuksen, yhden varsomisenkin, jälkeen pikkutammaparka on edelleen kovin huolestunut. Tämä huolestuneisuus, hieman vinoutunut miellyttämisenhalu, on jo ihan persoonakysymys eikä mitään nuoren hevosen epävarmuutta. Ei tämä saa slaagia väärän värisestä vedestä tai mitään sellaista, kyllähän Tähkä suorittaa, mutta kyllä satulaan huokuu sellainen.. varmistelu. ”Teenhän oikein, riittäähän tämä, menikö nyt oikein?” Pikkuressua käy ihan oikeasti välillä sääliksi.

Kuten nyt, kesken koulutreenin, harjoitusravista keskiraviin ja takaisin siirryttäessä. Miltei näen ne tuntosarvet, jotka puskevat Tähkän korvien välistä, tunnustelevat ilmaa sekä mielialaani, olenko tyytyväinen tamman reaktioihin. Ratsastan takaisin uralle, rapsutan tamman säkää, kehun ja kiitän sillä pehmeimmällä kiitosäänellä, jonka löydän ilman, että puheeni muuttuu lässytykseksi. Tunnen, miten Tähkä rentoutuu, sen pää painuu hieman alemmas, askel on jotenkin kevyempi. Siirtymisissä oli hieman yliyrityksen makua, joten ei kun uusiksi. Ensin tosin vähän temponvaihteluita ilman kunnon muotoa, piiiiitkä ja rento Tähkämakkara mummohölkkäravin vaihdelaatikon testiajoissa. Niin simppeliä hommaa, että tämmöinen stressiperseratsukin ihan varmasti ymmärtää onnistuneensa jo ennen ratsastajan ylimitoitettuja kiitoksia. Vaikka mielellänihän minä kehun ja kiitän, vähän reippaammalla kädellä kuin muita hevosia, koska se on pieni vaiva mutta Tähkälle tavattoman tärkeää.

Kerään ohjia, Tähkä terästäytyy, reagoi aavistuksen terävästi kun pyydän siltä parempaa muotoa. Kierros, pari rentoa ravia, sitten uudelleen ravisiirtymisten pariin. Hyvä tästä tulee.

☆ 14.05.2020: Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut Ilona (VRL-14757)

Totta kai silloin, kun suuntaat maneesittomalle tallille ratsastamaan uutta tuttavuutta, sataa taivaan täydeltä vettä. Niin oli myös tänä päivänä, ihastuttavat keväiset ilmat aiemmin viikolla olivat todellakin vain historiaa ja muistikuvia, nyt ei tehnyt mieli poistua lämpöisestä autosta lainkaan. Lupaus oli kuitenkin lupaus, Susirajan tallista löytyvän Tähkän kanssa olin luvannut harjoitella tänään vakavasti otettavaa kouluratsastusta. Ei kun sadetakki päälle ja pikavauhtia sisälle talliin sadetta pakoon.

Olin jotenkin onnistunut sivuuttamaan faktan, että Tähtipeitto niminen tamma oli suomenpienhevonen. Jotenkin odotin isompaa ratsua, vaan siinä se käytävällä seisoskeli huolestuneen näköisenä, pyöreä rautias pikkutamma. Ennalta itselleni tuntematon nuori tyttö hääräili sen ympärillä käärien juuri beigen värisiä pinteleitä tamman jalkoihin. ”Ehkä voitaisiin jättää nuo pintelit jollekin paremmalle säälle käytettäväksi, tuolla sataa sen verran että tuskin täälläkään kenttä on ihan rutikuiva. Löytyisikö vaikka jotain kakkosluokan suojia, mitkä olisi helppo pestä?” kysyin tytöltä rapsutellessani Tähkän lihaksikasta kaulaa, sen haistellessa haltioituneena sadetakkini hihoja. Näin teimme, pian tamma oli varustettuna jaloissaan kuluneet, vaan ehjät ja tälle kelille ihanteelliset, jo valmiiksi kuranruskeat suojat. Sadekin oli hieman laantunut, nyt sentään näki jo pihan toiselle laidalle, eikä sademuuri peittänyt kaikkea näkyvyyttä. Tähkää keli ei tuntunut oikeastaan haittaavan tai ehkä se ei huomannut moista seikkaa, olinhan minä uuden hajuisena ihmisolentona varsin paljon kiinnostavampi, eikä tallin nurkalla seisova autonikaan jäänyt huomaamatta.

Aloittelin Tähkän kanssa ihan perusasioilla, se oli hyvin yritteliään ja luotettavan tuntuinen ratsu, joka ei ehkä perusaskellajeillaan ketään häikäissyt. Jokaisesta kehusta tuntui sen itseluottamus kasvavan ja pikkuhiljaa pystyin vaatimaan siltä enemmän ja enemmän variaatioita liikkumiseen ilman, että se vetäytyi kuoreensa. Pohkeenväistöt tuntuivat olevan tamman bravuuri, samoin käynnin kautta tehdyt laukanvaihdot se suoritti varsin näppärästi. Loppuverryttelyihin siirtyessäni taivas aukeni taas, vaan oikeastaan se ei edes haitannut, niin hellyttävästi korvat sivulle lerpattaen Tähkä oli rentoutunut allani ja ravaili loppuraveja tyytyväisenä pärskien.