Fiktion Kanelitoffee

Päiväkirja

☆ Päiväkirjamerkintä

Kurainen ja märkä syksy on aiheuttanut paljon harmia ja vaivaa meille tallilaisille. Tarhat meinaavat olla todella kuraisia, hevoset kiukuttelee ja uutukaisena eilen meille muuttanut tamma Fiktion Kanelitoffee, meinaa aiheuttaa lisää harmaita hiuksia. Lita on osoittanut muille hevosille, että hänen paikkansa on hierarkian kärjessä. Ryhmän johtajana toiminut suomenhevostamma Lita ei helposti luovu paikastaan, mitä se on varjellut jo monet vuodet. Onneksi hevoset ovat pääosin kengättä, mitä nyt muutamalla on vielä kengät, jotka viimeisiin kilpailuihin on starttaamassa. Litaksi kutsuttu tamma joutuu luultavasti vaihtamaan laidunkavereita muutamaan kertaan, että sopiva porukka saadaan koottua. Yleisilme Litasta on todella lempeä ja kiva, miksi siitä kuitenkin muuttuu varsinainen beast in black?

Karsinassa Lita on hieman levoton, varovainen ja tarkkaileva. Kolinat ja ihmisten hälinä herättää mielenkiinnon ja muille hevosille täytyy päästä puhahtamaan kaltereiden läpi. Vaikka hevonen on hyvästä kodista tullut, ei ole kenelläkään meidän hevosista kestänyt näin kauan sopeutuminen. Yleensä seuraavana päivänä kaikki on tasaantunut, mutta ei tässä tapauksessa. Kävelin Litan karsinan luokse ja ujutin käden kaltereiden välistä karsinaan. Tamma nuuhki kättäni ja yritti huulella hamuilla mahdollista herkkua. Pelastin nahkani ja vedin käden pois ja avasin oven. Olin ajatellut tutustua tammaan paremmin - eli aloitan perus harjauksella ja myöhemmin lähden taluttamaan tammaa maneesiin. Lita astelehti levottomasti kun harjasin sen kaulaa. Heti alkumetreistä lähtien aistin, ettei Lita tiennyt, mitä se tekisi tilanteessa. Yritin rauhallisesti puhumalla saada tamman rauhoittumaan ja liikehdin tasaisen rauhallisesti. Palkitsin hevosta aina pitkällä ulospäin hengityksellä ja matalalla äänellä sanoen "hyvä". Se tuntui tehoavan, koska jalat asettuivat paikoilleen ja pää laskeutui vähän alemmas.

Kun olin saanut Litan harjattua, lähdin viemään sitä kohti maneesia. Tällä hetkellä siellä ei ollut ketään, joten saimme rauhassa tutustua toisiimme. Litan askel oli kiireistä. Yritin riimun-narua heiluttelemalla saada hevosen pysymään takanani. Muutaman kerran tamma säpsähti maneesin peilissä liikkuvaa peilikuvaansa. Ehkä olisi hyvä antaa tamman vähän irroitella. Päästin riimun-narun irti. Lita katsoi minua vähän hölmönä, lähti kävelemään muutaman askeleen sivulle, kunnes jokin vain naksahti ja hevonen lähti sellaista kyytiä painelemaan toiseen päähän maneesia, että pöly vain nousi. Kehotin tamman pysymään liikkeessä, eikä se paljon käskyjä tarvinnut. Vauhdikasta pukkilaukkaa oli hauska seurata - oli hevosella kyllä upeat liikkeetkin kaikinpuolin! Ravi oli hyvä tempoista, tasaista ja suoraa. Laukka oli irtonaista, hyvin pyörivää ja voimakasta. Vasen laukka oli aavistuksen voimakkaamman näköinen, mitä nyt yritin seurata.

Vielä lopuksi yritin tehdä seuraamisharjoitteita. Lita oli juossut ylimääräisen virran pois ja hevonen tuntui rauhallisemmalta. Annoin taskusta muutaman porkkanan palan ja kokeilin, lähteekö tamma seuraamaan ilman narua perässä. Hetken se epäröi, kunnes otti ensimmäisen askeleen. Muutama vielä - sitten annoin palkkioksi porkkanaa. Teimme tätä harjoitusta jonkin aikaa, kunnes Lita alkoi seurata perässä pidempääkin matkaa. Tein minä minkälaisia kiemuroita tahansa, Lita seurasi hienosti perässä. Rapsutin kunnolla tammaa, ennen kun lähdimme takaisin talliin. Lievä hiki oli noussut pintaan ja laitoin päälle vähän fleeceä imemään märkää pois. Lita oli nyt paljon tyyneempi ja rauhallisempi. Luulen, että ajan kanssa saamme tästä hevosesta vielä paljon iloa irti!

☆ Päiväkirjamerkintä

Kylmän rapea pakkasaamu tuntui kasvoillani, kun kävelin tallille. Kello ei ollut vielä edes puoli kuusi aamulla, mutta onneksi tähän kylmään oli auttamassa lämmin kahvikuppi, jota hörpin matkalla. Oli hiljaista, puut hieman narskuivat ja poksuivat pakkasesta. Avasin tallin oven ja astelin ensimmäisenä tallin perällä sijaitsevaan varsomiskarsinaa kohti. Litan olisi pitänyt varsoa jo viime viikolla ja merkkejä syntymisestä se on antanut jo kohta kolme viikkoa! Varsavalvojaisia vietimme edelliset kaksi viikkoa mutta lopulta homma alkoi tympiä kun aina sai pettyä ja porukka alkoi olemaan jo liikaa silmät ristissä, joten totesimme että tulee kun on tullakseen. Eilen kuitenkin mietin, että pitäisikö sittenkin vaan jatkaa valvojaisia - mutta nyt se oli myöhäistä! Lita seisoi rauhallisena karsinassa ja rouskutti heinää, kun sen vieressä maassa makasi musta varsa! Meinasi kahvikuppi lentää käsistä kun olin niin iloinen! Soitin heti tallitytöille ja miehelleni, joka varmaan vielä nukkui tyytyväisenä yövuoron jälkeen. Nyt on hätätilanne ja tämä täytyy kertoa kaikille, että vihdoin se odotettu varsa oli syntynyt!

Astuin talliin varovasti ja puhelin hiljaa Litalle. Tamma kurkotti kaulaansa kuin odottaen jotain palkkiota tekemästään työstä. Eihän minulla mitään ollut taskuissa kun en tämmöiseen ollut varautunut. Tamma luimisti minulle ja käänsi päänsä happamana takaisin heinäkasan luokse, kun herkkujen sijasta tarjosin vain kahville haisevia sormiani sille. Varsa oli hereillä, se katseli minua mutta ei liikahtanut. Halusin ehdottomasti nähdä varsan nousevan ja menevän nisälle, sitten saisin itselleni sielunrauhan että kaikki on hyvin. Silitin varsan kaulaa ja varovasti liikutin sen jalkaa taaksepäin - se on tamma, kaunis tumma kaunotar! Yritin saada varsaa nousemaan seisomaan mutta se ei liikahtanut mihinkään. Huolestuin jo hieman ja lähdin karsinasta ulos soittamaan miehelleni. Samassa kun laitoin karsinan oven kiinni, varsa nousi notkeasti jaloilleen ja asteli haparoivin askelin emänsä nisälle. Oi kaikki on hyvin!

Aamutallin teko hieman venyi ja varsomiskarsinan luona olisin voinut viettää vaikka koko päivän, talli täytyi tehdä ja hevoset ruokkia. Ehdin ehkä puolisen tuntia touhuilla kun autoja alkoi saapua pihaan ja innokkaita varsan katsojia asteli talliin tomerana. Se oli niin kaunis, todella hyvän näköinen pakkaus ja niin täydellinen (tietenkin). Varsan oli tarkoitus jäädä asumaan Hornanhoviin ja jatkaen tärkeää kasvatustyötä, tehden meille vielä yhtä hienoja ja kauniita, terveitä varsoja.