Tämä on virtuaalihevonen
☆ Trakehner, ori
☆ Ruunikko, 167cm
☆ Syntynyt 13.02.2018 - 21v
☆ Koulupainotus, GP
☆ VH18-021-0106
☆ Omistaja Sorel (VRL-00884)
☆ Ex-omistaja Zonjiet Stud
Myynti-ilmoituksessa vilahti kuva ruunikosta hevosesta, jonka pään merkit jäivät erityisesti mieleen. Vaikka selasin ilmoituksia vain silmämääräisesti nopeasti, päästyäni loppuun, etsin kuvan vielä siitä hassumerkkisestä hevosesta. Istuin tallin pihalla ja nautin lämpöisestä auringosta. Fynn siivosi karsinoita tallissa, kunnes työ joutui tauolle, kun astelin tarmokkaasti talliin. Näytin kuvaa Fynnille joka ei ensin sanonut sanaakaan vaan katsoi kuvaa ja sitten minua. Ilme oli paljon kysyvä ja hämmentynyt. Otin lehden takaisin Fynniltä ja luin ilmoitusta tarkemmin, samalla kun hän jatkoi karsinan siivousta. Hänen mielestä, meillä oli talli täynnä jo oreja, mutta minusta meiltä vain puuttui juuri tämmöinen suloisuus! Fynn on onneksi tottunut minun touhuihin - sanoi tai teki hän mitä tahansa, olin päätöksen tehnyt jo mielessäni, vaikka Fynnin mielipidettä asioihin aina kysyinkin. Niinpä tuumasta toimeen, puhelin kouraan ja hoitamaan asiaa eteenpäin.
Pitkä odotus oli nyt päättynyt, kun avasin hevosauton ovet. Sisältä kuului kevyt hörähdys ja valkoinen läikkä turvassa näytti kummasti tutulta. Talutin orin pihalle ja jopa Fynn huokaisi syvään ja hymyili - Wiemeyer oli todella upea! Tätä mieltä oli meidän tyttäret Emma ja Sabinekin! Ryhdikäs ori tanssahteli kevyesti ympärilläni, katsoen ympärilleen ja viereisessä tarhassa olevat tammat hörähtelivät uudelle tuttavuudelle. Parasta oli viedä Wiemeyer omaan karsinaan tutustumaan uuteen kotiin, koska matka oli todella pitkä, sen kuntoa täytyi seurata. Matka oli kuulemma mennyt hyvin, eikä se vaikuttanut stressaantuvan matkalla vaihtuvia tilanteita.
Wiemeyer kotiutui hyvin ja jo valmiiksi kilpailu-uran tehnyt hevonen oli yllättänyt meidät todella positiivisesti! Wiemeyer oli herrasmies, joka arvosti ihmisten tilaa. Sen hoitaminen oli huoletonta ja helppoa, sitä pystyi harjaamaan myös sen omassa karsinassa. Ori on avoin ja sosiaalinen; tulee aina mielellään ihmisten luokse korvat hörössä, mutta pitää sopivan turvavälin kavioista katsottuna. Sille on selkeästi opetettu ihmisen oma tila, joka on hyvä asia. Muiden hevosten kanssa se ei tule toimeen, mutta on suostunut tarhaamaan niin, että viereisessä tarhassa on toinen rauhallinen ori. Alkuun tilanne oli vain pelkkää huutoa ja uhoamista Wiemeyerin puolelta, mutta kun se huomasi, ettei kaveri provosoidu ja kiinnostu sen mölyämisestä, tilanne rauhoittui. Tammoille se saattaa joskus huudella perään. Taluttaessa Wiemeyer kulkee kiltisti ja rauhallisesti vierellä. Oli tilanne mikä tahansa, se ei paljon narua kiristele. Toki ori saattaa tanssahdella ja astella levottomasti, mutta koskaan se ei ole lähtenyt käsistä, eikä edes yrittänyt. Kevyt ärähtäminen kovemmalla äänellä saa senkin pelleilyn loppumaan.
Ratsastaessa ori on herkkä, erittäin mukava ja kevyt. Se vastaa hyvin apuihin, etenkin istuntaan. Pienet pidätteet riittää ja hevosen saa helposti ja nopeasti läpi ratsastettua. Se kantaa itseään hyvin ja liikehdintä on sulavaa, pehmeää mutta myös näyttävää. Sen tekemisessä on aina hyvä tempo ja se on tasavahva joka suunnasta; ettei esimerkiksi vasen laukka ole voimakkaampaa ja paremmin pyörivää kuin oikea laukka, vaan se toimii tasaisesti joka suunnasta ja kulmasta. Wiemeyerillä on hyvä kärsivällisyys, se jaksaa jäädä askeltamaan paikoilleen turhia hötkyilemättä. Laukat vaihtuu lennokkaasti hyvässä tempossa. Kertakaikkisen upea hevonen ja mahtava ratsastettava! Vaikka kilpailut on tämän hevosen kohdalla kilpailtu, on upea päästä ratsastamaan näin toimivaa ja hyvän työmoraalin omaavaa hevosta vain kotikentälläkin.
☆ Jälkeläiset: sf-t. Val vd Brant / s. 10.08.2018 / VIR MVA Ch, KTK-II trn, 161cm / emä. Für Elise trak-t. Felina v.d. Halor / s. 04.05.2019 / KRJ-I, YLA3 rn, 163cm / emä. Fatima fwb-o. Mosaik / s. 08.05.2019 rn, 168cm / emä. Zaira trak-o. Everholt Court of Delusions / s. 04.11.2019 tprn, 168cm / emä. Court of Miracles trak-o. Everholt Daeroch / s. 23.06.2021 / KTK-I rn, 165cm / emä. Demoiselle |
i. Finnian trak, rn, 168cm |
ii. Lisbon trak, rn, 166cm |
iii. Velvet evm |
iie. Leonica evm |
||
ie. Fonda trak, rt, 165cm |
iei. Quadrant evm |
|
iee. Fleurissa evm |
||
e. Wandra trak, rn, 164cm |
ei. Amazon trak, rt, 168cm |
eii. Guarino evm |
eie. Amary evm |
||
ee. Wanna trak, m, 162cm |
eei. Santorini evm |
|
eee. Walkyrie evm |
☆ Kilpailee porrastetuissa KRJ:ssä.
|
☆ Saavutukset - KTK-II (4/19) - 18+19+18+19=74p. ★ KRJ:n laatuarvostelu 10/2023 - KRJ-I (101p.) |
☆ Näyttelyt 30.06.2018: Heidseck - irtoSERT -- pt. Jannica 21.08.2018: Oldfinion - MVA-SERT, BIS2 -- pt. Kati 01.09.2018: Heidseck - irtoSERT -- pt. Kati 14.12.2019: Lallybroch - MVA-SERT, BIS5 -- pt. alaera |
Mitä voin sanoa? Sorruin. Missään nimessä aikomuksena ei ollut ostaa kolmea uutta puoliveristä, etenkin kun tallin nuorisossa riitti töitä. Kuten tiedätte, minulla oli aina tapana selata hevosmarkkinoita aamukahveiden ääressä. Vakuutin itselleni että minun täytyi pysyä kartalla tilanteesta ja vielä enemmän koitin nalkuttaa itselleni että Zonjietiin ei uusia hevosia mahtuisi sillä muissa hevosissa olisi jo täysi työ. Onneksi sää oli lämmin Namibiassa, siitostammat ja nuoret asuivat ulkona ympäri vuoden. Karsinat oli varattu kilpaileville hevosille ja siitosoreille. Koska Zonjietissa ei juuri sillä hetkellä ollut kuin muutama kilpaileva hevonen, oli karsinoita reippaasti tyhjillään.
Kiljaisin melkein innostuksesta kun törmäsin myynti-ilmoitukseen, jossa oli monia hienoja täysikasvuisia kouluratsuja kaupan ja vielä kohtuulliseen hintaan. Koitin kääntää katseeni pois myynti-ilmoituksesta, tiesin että Jasper ei todellakaan ilahtuisi uusista hevosista. Hörppäsin aamukahvini loppuun ja lähdin tekemään aamuaskareita talliin. En saanut mielestäni niitä kolmea hevosta, joihin ihastuin ja lopulta päädyin laittamaan varovaisesti kyselyä myyjälle.
Ensimmäinen hevonen oli komea ruunikko oldenburgori nimeltään Wiemeyer, jolla oli uskomattomat liikkeet ja kuvauksen perusteella ori olisi suoraan valmis pakkaus kisaradoille. Wiemeyer oli muiden hevosten tavoin syntyjään Saksasta polveutuen paikallisista linjoista. Orin suvussa riitti suorittajaa ja tunsin wiemeyern isän Furiouksen ennalta nimellä, Furious oli jättänyt jälkeensä erinomaisia liikkujia. Toinen hevonen oli ruunikko trakehnerori Wiemeyer, erinomaisista linjoista sekin. Trakhnerit olivat harmillisesti vähemmistö Zonjietissa, joka oli yksi syy miksi orista kiinnostuin. Kolmas hevonen oli kaunis rautias oldenburgtamma Rubelie, jossa riitti vielä työsarkaa, mutta nuoreksi tamma oli jo hyvin kehittynyt ja aistin että Rubeliesta tulisi vielä loistava kouluratsu. Erityisen innoissani olin tammasta sen takia, että olin jo pitkään etsinyt Zonjietiin uutta saksalaista tammaa, mutta laihalla menestyksellä. Rubelie oli kuin vastaus rukouksiini.
Sovimme Vibajan kanssa että kolmikko lähetettäisiin Namibiaan koeajalle kahdeksi viikoksi kunhan kaikki pakolliset toimenpiteet oltiin saatu pois alta. Mietin pitkään miten saisin kerrottua asiasta Jasperille, lopulta tyydyin lähettämään miehelle viestiä somen kautta kuvien kera. Jasper oli tällöin työmatkalla naapuriosavaltiossa. Pian viestin lähettämisen jälkeen sain mieheltä soiton. Jasper kuulosti aluksi hyvin ärtyneeltä, mutta joutui lopulta myöntään että näille kolmelle hevoselle olisi käyttöä.