Rogue Trakehners

Elandron Rogue

Tämä on virtuaalihevonen

KTK-I

☆    Trakehner, ori
☆    Tummanruunikko, 170cm
☆    Syntynyt 10.08.2021 - 7v
☆    Koulupainotus, GP
☆    VH21-021-0122

☆    Omistaja Sorel (VRL-00884)  
☆    Kasvattaja Sorel / Rogue Trakehners  



Elandron Rogue oli odotettuja viimeisiä varsoja. Emän astutus oli viimevuonna venynyt pitkälle, koska ensimmäisestä yrityksestä se ei jäänyt kantavaksi. Toive saada varsa tästä yhdistelmästä oli sen verran suuri, että olimme valmiita maksamaan mitä tahansa, että tämä onnistuisi. Onneksemme ori sijaitsi saksassa Berliinissä ja Roguesta ei aja sinne kuin neljä tuntia, tamman kuljetus sujui huolettomasti. Ultrasimme Ellin tavallista myöhemmin, että näkisimme varmasti onko se tiine - ja olihan se! Meille oli ihan sama kumpi varsa sieltä tulee, kunhan se on elävä ja terve. Syksyisenä ja sateisena aamuyönä syntyi täydellinen orivarsa, kolmella sukalla! Perheen isä, Flynn, sai tehtäväkseen nimetä uuden tulokkaan ja nimeksi hän päätti; Elandron Rogue.

Elandro on kaikinpuolin yllättävän helppo ori ja joskus unohtaa työskentelevänsä orin kanssa, koska se ei juuri välitä muista hevosista ja hoitaessa se seisoo rauhallisesti paikoillaan tyytyväisenä. Elandron voi hoitaa myös karsinassaan, ilman että sitä kiinnittää mihinkään. Se seisoo kyllä rauhallisesti paikoillaan hoitamisen ja varustamisen ajan. Jos tallissa on paljon liikettä, ori saattaa joskus hörähtää mutta siihen se kaikki jääkin. Tammat saavat kävellä rauhassa ohi, samoin toiset orit (jopa mölyävät versiot). Tälläisen hevosen kanssa on kiva puuhailla, kun ei hermojaan tarvitse koskaan menettää tämän kanssa. Elandro on varsasta asti ollut helppo ja mukava, hyvillä käytöstavoilla varustettu herra, joka tekee mielellään juttuja ihmisten kanssa ja suuri motivaattori on porkkana.

Ratsastettavuudeltaan ori on miellyttävä ja sillä on korkea työmoraali. Elandro tekee aina mielellään töitä ja lähteekin kaikkeen ihmisten hömpötyksiin mukaan. Emma on opetellut kouluratsastusta jopa pelkän kaulanarun kanssa ja se jos jokin, on hienoa seurattavaa! Avut menevät hyvin läpi, painoavulla tapahtuu paljon asioita ja suustaan hevonen on yleensä todella rauhallinen. Liian kovakätisen kanssa suu menee levottomaksi ja ilme muuttuu tyytymättömäksi. Onneksi näitä ratsastajia on harvassa ja jos sellainen osuu kohdalle, he ovat hyvin ymmärtäneet kun olemme asian selittäneet, ettei hän sovellu tämän hevosen satulaan. Kun ratsastajalla ja hevosella on yhteisymmärrys kunnossa, Elandro näyttää hienoja GP-tason liikkeitä mielellään. Sillä on erinomaiset askellajit, joissa on helppo istua ja mukautua. Laukka on voimakasta, tahdikasta ja hyvin pyörivää. Sillä on hyvä eteenpäinpyrkimys, joka helpottaa ratsastajan tekemistä ja edustaa liikkeen näyttävyyttä. Kärsivällisyyttä on mutta se tarvitsee paljon tukea myös ratsastajalta tehtäviin, joissa tarvitaan tasaista rytmiä ja malttia. Laukkapiruetti on aina ollut hieman haastava. Väistöt ja vaihdot sujuvat kuin vettä vain ja ori on tasainen liikkuja kumpaankin kierrokseen. Sillä ei ole ns. vahvempaa puolta vaan tekee tasaisesti kumminpäin vain.

Ori tarhaa yksin tai kesäisin laiduntaa muutaman tamman kanssa. Muista oreista se ei välitä vieresessä tarhassa mutta samaan neliöön se ei toisen kanssa mahdu. Maastoon on kiva lähteä, koska Elandro ei pelkää ja säikähdä juuri mitään. Pärjää hyvin myös porukassa, jos saa olla kärkihevonen. Kisapaikoilla omaa käytöstavat, eikä välitä muista hevosista. Veryttelyssä se jaksaa keskittyä aina omaan tekemiseen ja se unohtaakin hyvin ympärillä pyörivät muut hevoset. Toki tammoille (etenkin joilla kiima) se kyllä hörähtelee hempeästi mutta jättää tilanteen nopeasti siihen, kun ihminen muistuttaa olemassa olostaan.






Jälkeläiset:

- ei vielä jälkeläisiä

Elandron Rogue on suvultaan 4 polvinen
isälinja: Say-so Scribbles - Limittless F - Wister Nevermind - No shows
emälinja: Oldfinion Elysian - Elysium Kira - Schanja Kira - Segfera Perle

i. Say-so Scribbles

trak, mrn, 166cm
KTK-II

ii. Limittless F

trak, prn, 168cm
KTK-II, KRJ-I, KV-II

iii. Wister Nevermind

KRJ-I

iie. Lémurie PB

KRJ-I, YLA2

ie. Escorant Sour

trak, m, 169cm
KTK-III

iei. Skylarr PB

KRJ-I

iee. Escorant Sugar

VIR MVA Ch, KTK-I, KRJ-I

e. Oldfinion Elysian

trak, rn, 171cm
VIR MVA Ch, KTK-II

ei. Oldfinion Athamas

trak, m, 173cm
Ch, KTK-II, KRJ-I, KV-II

eii. Rosenhof Alfons

Ch, VSN Ch, KTK-II, KRJ-I, YLA1

eie. Athena D. HRW

VIR MVA Ch, VSN N Ch, KTK-II, KRJ-II, VPVL-II, YLA2

ee. Elysium Kira

trak, rt, 169cm
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-III, ERJ-II, YLA2, VPVL-II

eei. Bileminister

Ch, KTK-II, ERJ-I

eee. Schanja Kira

KTK-III


 ★ Katso neljäspolvi

☆ Kilpailee porrastetuissa KRJ:ssä.


Saavutukset
KTK-I - (10/23)   - 19+20+21+20=80p.

- Åland Weekend: Prix St Georges Special: 30/34 (52.289 %)
- Åland Weekend: Intermediate II: 6/32 (69.805 %)

Näyttelyt
-


☆ Kouluvalmennus (kirj. Sorel)

Sabine oli tottunut ratsastamaan enemmän estehevosilla ja nuorilla mutta tänään hänen täytyi paikata siskonsa töitä ja ratsastaa Elandro. Tyttöjen äiti Mia siivosi oritallia kun Sabine varusti Elandroa käytävällä, samalla äidilleen hieman mutisten, kuinka tällä hevosella olisi tylsä ratsastaa kun se on niin helppo, kiltti ja kuuliainen. Hän kaipaisi haasteita ja nyt tällä viikolla hän on pääsyt (tai joutunut) ratsastamaan enemmän pelkkiä helppoja hevosia. Mia yritti vakuuttaa tyttärelleen, että vaihtelu tekee hyvää ja täytyy olla iloinen ja ylpeä, että tallissa oli näin hienoja ja helppoja, osaavia hevosia. Totta se kyllä on, eikä sitä aina osaa arvostaa. Ori oli varustettu ja Sabine oli päättänyt ratsastaa ulkona ihanan ilman salliessa.

Päivisin tallilla oli tyynen rauhallista, joten suuri kenttä oli kokonaan ratsukon vapaassa käytössä. Elandro seisoi aloillaan kun Sabine nousi satulaan. Alusta lähtien Sabine laittoi hevosen töihin. Alkuun haettiin tuntumaa, taivutuksia ja asetuksia. Takaosan siirtoja, voltteja ja pysähdyksen kautta peruutuksia (viisi askelta). Hevonen tuntui hyvältä ja taipuisalta kumpaankin kierrokseen. Ravissa sama meno jatkui. Tänään Sabine ei aikonut tehdä mitään haastavia juttuja, vaan ratsastaa sellaisen hyvänmielen kevyen jumpan. Ravissa ratsukko siirtyi kahdeksikolle tekemään myös väistöjä. Sabine uskoi havaitsevan jopa hieman innostuneisuutta ratsussaan, koska hän joutui hieman enemmän ottamaan vauhtia pois, ettei väistöt näyttäisi niin kiireisiltä ja läpijuostuilta.

Totta tosiaan, nyt oli herrassa jopa intoa koska laukan nostossa ori nosti laukan hienoisen pompun kera. Kun yleensä tämä eläin suorittaa ja tekee niin tasaisesti, että ei Sabine ollut tälläisiä liikkeitä vielä Elandrolta nähnyt. Laukka kuitenkin rullasi hyvin ja voimakkaasti. Satulassa oli helppo istua ja mukautua liikkeeseen. Myös se hankalampi laukkapiruetti sujui ihan hyvin, tosin ehkä hieman olisi pitänyt saada vauhtia pois. Ori teki näyttävät vaihdot joka toisella ja kyllä Sabinellekin tuli satulassa jo vähän sellainen fiilis, että kyllä Elandrolla on sitten kuitenkin ihan kiva ratsastaa. Se todellakin antaa itsestään kaiken, kuuntelee avut tarkoin ja tekee kaiken mielellään. Loppuun vielä kevyttä höntsäilyä ravissa pitkin ohjin, ja lopuksi käyntiä muutama kierros kenttä ympäri. Sabine oli tyytyväinen hevoseen ja itseensä, siitä tuli juuri sopivan kevyt jumppa kummallekin ja näin hyvään fiilikseen on hyvä päättää nämä harjoitukset.